Jätevedet hallintaan helposti ja huolettomasti

Puhdas vesi on elämän elinehto ja maailman tärkein luonnonvara. Suomessa tilanne juomaveden riittävyyden ja laadun kannalta on hyvä, joskin kuuma ja kuiva viime kesä aiheutti jo ongelmia muutamissa kunnissa. Meidän on pidettävä vesivarannoistamme huolta ja estettävä niiden saastuminen. Siihen olennaisesti liittyy myös jätevesien puhdistus.

Markku Vuorenpää, Säkylä – Biopuhdistajalla puhdistettua vettä

Asumisessa muodostuvat jätevedet sisältävät erittäin runsaasti ravinteita, happea kuluttavaa orgaanista ainetta sekä suolistobakteereita. Fosforia on puhdistamattomassa jätevedessä yli tuhatkertainen ja typpeä yli satakertainen pitoisuus luonnontilaisiin vesiin verrattuna. Jätevesillä on vesistöön joutuessaan pieninäkin määrinä voimakas rehevöittävä vaikutus. Rehevöityminen näkyy levätuotannon lisääntymisenä ja lopulta sinileväkukintoina.

Orgaaninen aine yhdessä jäteveden sisältämän typen kanssa kuluttaa happea. Mikäli laimeneminen on heikkoa, vesistöt muuttuvat hapettomiksi ja haiseviksi. Orgaanisen aineen määrää on tämän takia vähennettävä ennen jäteveden päätymistä luontoon. Paras tapa vähentää orgaanista ainetta on hapettaa se koneellisesti jätevesijärjestelmässä.

”Vestellin Biopuhdistaja on teknisesti hyvä ratkaisu ja toimii osana ranta-alueelle välttämätöntä kaksoisviemäröintiä”, kiittelee Markku Vuorenpää.

Ihmisen ruoansulatuskanava ja etenkin ulosteet sisältävät runsaasti eri bakteereja, viruksia ja alkueläimiä, joista monet ovat myös taudinaiheuttajia – ja ne siirtyvät suoraan vessaveteen. Suurin osa näistä bakteereista ja viruksista aiheuttaa ripulia, oksentelua ja mahakipuja, mutta myös vakavampia sairauksia ja jopa kuolemantapauksia. Jätevedet muodostavat kiistattoman hygieenisen terveysriskin varsinkin omalle kaivolle sekä uimarannalle. Ehdottomasti paras tapa välttyä terveysriskeiltä on erottaa vessavesi muista talousvesistä umpisäiliöön. Samalla poistuu myös valtaosa jätevesien sisältämästä haitallisesta typestä ja fosforista.

Lue lisää siitä, miksi pesu- ja käymälävesien erottelu kannattaa ->

Vestelli – puhtaiden vesien puolesta

Luonto ja vesistöt ovat meille sydämen asia, haluamme turvata puhtaan ja ainutlaatuisen ympäristön myös tuleville sukupolville.

Rouva Jenni Haukion sanoin: ”Suomen luonto on osa arvokkainta kulttuuriperintöämme. Se on kansallisaarre, jonka varassa olemma kautta historiamme rakentaneet niin aineellista kuin myös aineetonta hyvinvointiamme.”

Autamme asiakkaitamme ratkaisemaan oman kiinteistön jätevesihaasteet parhaalla mahdollisella tavalla, sillä meille jokainen asiakas on tärkeä, samoin kuin hänen kohteensa, joka edustaa yhtä palasta ympäristönsuojelun kokonaisuudessa. Velvollisuutemme on suojella luontoa ja meidän on kannettava vastuu siitä, miten elämme ja olemme, kunnioittaen sekä arvostaen sitä, mitä meillä vielä on – tässä ja nyt. Tästä ajatuksesta on syntynyt Vestellin Biopuhdistaja-tuoteperhe ->.

Vestellin tuotteilla hoidat jätevedet taatusti tehokkaasti


Vestellin Biopuhdistaja on suomalaisen teknologian helmi, yksinkertainen ja helppo, mutta äärimmäisen tehokas ja varma puhdistaja kesämökeistä aina 200 henkilön kiinteistöihin asti. Se puhdistaa WC-vesiä lukuunottamatta kaikki jätevedet yhdessä säiliössä ilman mitään lisättävää; ei kemikaaleja, suodattimia tai maa-aineita. Hoitona vain tyhjennys kerran vuodessa.

Lue lisää Biopuhdistajan yksinkertaisesta toimintaperiaatteesta ->

Testivoittaja ja käyttäjien kiittämä

Aidoissa olosuhteissa testattu suomalainen tekniikka on vertaansa vailla. Biopuhdistaja on loistanut kaikissa testeissä ja täyttää korkeimmat puhdistusvaatimukset vuodenajasta riippumatta.

”Yksinkertainen, helppokäyttöinen ja nopea asentaa – markkinoiden paras puhdistaja”, Esa Matikainen, Nokia

Biopuhdistaja-tuotteet saivat lisäksi parhaat arviot käyttäjäkokemusten perusteella (lähde: MAVEKE-hanke). Arviossa kiinnitettiin huomiota muun muassa asennuksen helppouteen, erinomaiseen puhdistustehoon, käyttömukavuuteen, positiivisiin ympäristövaikutuksiin sekä maltillisiin kustannuksiin.

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan myös Rakentajat.fi-sivustolla ->