Jari Kauppila rakennutti yhdessä vaimonsa kanssa omakotitalon Satavan saarelle Turkuun. Jari ja hänen vaimonsa päättivät muuttaa Turun keskustasta maalle molempien siirtyessä eläkkeelle. Jari kertoo vapaiden merenrantatonttejen olevan todella harvassa Turun seudulla. Jarin vaimon suvulla on kuitenkin ollut omistuksessaan tontti Satavassa, joten luonteva vaihtoehto oli rakentaa uusi koti sinne.
Upean omakotitalon on suunnitellut arkkitehti Pauno Narjus. Talo on yksikerroksinen ja kooltaan noin 160m². Se on rakennettu ikipuusta, eli väri harmaantuu ajallaan ja maisemoituu näin kauniisti metsäiselle tontille. Talo on rakennettu modernia talotekniikkaa käyttäen, lämmitysmuotona on maalämpö ja isoista ikkunoista huolimatta energiatehokkuus on huipussaan. Jätevesiratkaisulta haluttiin yksinkertaisuutta ja ehdotonta ympäristöystävällisyyttä, siksi harmaille vesille valittiin Vestellin Biopuhdistaja 3 ja vessavesille umpisäiliö.
Projekti aloitettiin noin kaksi ja puoli vuotta sitten suunnittelulla ja luvituksella. Varsinaisesti talon rakentamisessa kesti noin puolitoista vuotta. Jari on tehnyt paljon itse ja esimerkiksi terassi on vielä kesken. Syksyllä pitäisi kaiken kuitenkin olla valmista, pohdiskelee Jari.
Vestelliin he tutustuivat reilu vuosi sitten rakennusmessuilla. Siellä Jari perehtyi erilaisiin harmaavesipuhdistajiin. Hän tarvitsi tontille näyttöjä omaavan ja toimivan järjestelmän. “Valintani pohjautuu rakennusmessuilta saatuihin tietoihin, sekä suorituskykyarvoihin ja puhdistustuloksiin. Meillä on rantatontti ja ollaan alle 100 metriä rannasta, niin haettiin teknisesti laadukkaampaa järjestelmää, jota jo tontin kaavakin edellyttää.”
Vestellin asiakaspalvelulle Jarilla ei ollut paljoakaan tarvetta sillä hän oli heti oston yhteydessä saanut tarvitsemansa materiaalit. “Asiakaspalvelulle oli vähän tarvetta koska Vestellillä on niin hyvin kaikki dokumentoitu ja asennusohjeet ovat niin selkeät, että minulle ei edes herännyt kysymyksiä.”
Jarilla on ollut Biopuhdistaja nyt noin vuoden käytössä ja hän on ollut valintaansa erittäin tyytyväinen. “Vuoden kokemuksella Biopuhdistaja on vastannut täysin odotuksiani. Imeytys kivipesään on toiminut myös hienosti ja talven pakkasyötkään eivät ole aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia. Laite toimii niinkuin on luvattu ja kun kaikki toimii niin ei tule asiaa sen enempää ajatelleeksikaan!“