Sarin ja Juhan unelma vapaa-ajan asunnosta toteutui, kun Sari sai upean metsäisen tontin Oulujärven rannalta, Vaalan kunnasta. Loma-asunnoksi valikoitui ihastuttava hirsirakenteinen talo Kontion mallistosta ja se on suunniteltu pariskunnalle ympärivuotiseen vapaa-ajan asumiseen. Kohde tulee myös Sarin ja Juhan lasten perheiden satunnaiseen käyttöön. Loma-asunto onkin mitoitettu niin, että siellä voi hyvin viettää aikaa 4-6 henkilöä kerrallaan.
Rakennusprojekti alkoi kesällä 2021, kun tontilta kaadettiin noin 30 puuta ja lokakuussa maanrakennusurakoitsija kävi kaivamassa sorapatjat. Keväällä 2022 tuli toinen työporukka tekemään perustukset, jonka jälkeen päästiin rakentamaan. Juhalle tämä oli jo toinen rakennusprojekti ja hän uskoi pääsevänsä tästä projektista vaivattomammin. “Ajattelin, että selviäisin tällä kertaa vähän helpommalla, mutta ei se mennytkään ihan niin”, hän toteaa nauraen. “Tässä kaikessa on mennyt yllättävän kauan, mutta nyt olemme viettäneet loma-asunnossa jo useamman yön.”
Pariskunnalle oli alusta alkaen selvää, että loma-asuntoon tulisi kaikki yleiset mukavuudet kuten sisävessa, suihku, astianpesukone ja varaus pyykinpesukoneelle. Tämä asetti tiettyjä vaatimuksia jätevesijärjestelmän suhteen. Juha aloitti laite-etsinnät kysymällä ensin Vaalan kunnasta, miten kohteen jätevesijärjestelmä tulisi toteuttaa. Kunnasta suositeltiin mustille vesille umpisäiliötä ja harmaille vesille erillistä puhdistajaa. “Katselin varmaan puoli vuotta monen eri firman vaihtoehtoja harmaiden vesien puhdistuksen osalta ja harkitsin myös panospuhdistamoa.”
Lopulta Juha vakuuttui Vestellin tuotteista osallistuttuaan Vestellin järjestämään verkkokoulutukseen, luettuaan Vestellin asiakkaiden kokemuksista ja tutustuttuaan Biopuhdistaja 3 -tuotteen puhdistustuloksiin. “Ajattelin kun on paljon tutkittu laite, niin voi luottaa, että hyvät tulokset pitää paikkansa. Kun on kuitenkin niin paljon eri toimittajia mutta kaikista ei ole tutkimustuloksia saatavilla.” Myös se, että Vestelli Biopuhdistaja 3 -tuotteen runko on betoninen ja niin painava, että se pysyy hyvin paikallaan, vakuutti Juhan tuotteen sopivuudesta.
Biopuhdistajan asennus sujui mutkattomasti, toimitukset tulivat sovitusti ja muutaman saunomiskerran ja suihkussa käynnin kokemuksella laite on toiminut kuten pitääkin. Juha kertoo myös olleensa tyytyväinen Vestellin asiakaspalveluun. “Minulla ei ole mitään moitittavaa. Olen saanut tietoa kaikesta, mistä olen halunnutkin ja kokemukseni mukaan voin suositella Vestelliä tuttavilleni.”
Rakennusprojektia suunnittelevalle Juha suosittelee palkkaamaan luotettavan rakennusalan ammattilaisen, joka jakaa rakennuttajan kanssa vastuun siitä, että kaikki hommat tulevat hoidettua kuten pitääkin. “Se helpottaisi rakennuttajan työtä, kun voisi vähän jakaa vastuuta. Nyt olemme kantaneet vastuun itse.” Jätevesijärjestelmän valinnan osalta Juha kehottaa olemaan yhteydessä kunnan rakennustarkastajaan ja jätevesiasioista vastaavaan henkilöön heti alussa. “He kertovat, minkä tyyppinen järjestelmä pitää laittaa, ovat puolueettomia ja opastavat kunnan jätevesimääräysten noudattamisessa. Siitä on hyvä jatkaa laite-etsintöjä.”
Asennuskuvia: