Johanna ja Sauli halusivat nelihenkiselle perheelleen kodin lähiöiden ja keskustan ulkopuolelta. Noin kolme vuotta sitten he löysivät Satakunnasta, haja-asutusalueelta, täydellisen metsäisen tontin idyllisellä maalaismaisemalla. Tontissa he ihastuivat erityisesti sen korkeuseroihin ja kallioiseen maastoon. Johannalle ja Saulille oli jo alusta asti selvää, että he halusivat tehdä kaikki rakennusratkaisut mahdollisimman ekologisesti ja luontoa säästäen.
Kategoria: Blogi
“Vestelliltä saatiin nopeasti apua ja kaikki hoitui helposti. Saatiin myös jätevesisuunnitelma nopeasti.” Nella Lindgren ja Toni Leppänen, Inkoo
Kirkkonummella asuvat Nella ja Toni halusivat kolmihenkiselle perheelleen sekä kissalleen ja mäyräkoiralleen oman kodin taajamien ulkopuolelta. Muutama vuosi sitten pariskunnan toive toteutui, kun he löysivät kauniin koivumetsäisen tontin Inkoosta haja-asutusalueelta. “Heitettiin tontista tarjous, jota ei uskottu hyväksyttävän, mutta toisin kävi ja ostimme tontin”, Toni kertoo iloisesti. Pian elämänsä ensimmäiset kuusi kuukautta Siuntiossa asunut Toni pääseekin siis muuttamaan takaisin synnyinseudun alueelle.
PolkuNuuksio Resort jätevesijärjestelmäksi valittiin Vestelli BioKube
Matti Rotinen: “Kun esitin Biopuhdistajan kunnan viranomaisille, hyväksyttiin se heti.”, Kuhmo
Matti Rotinen rakensi vaimonsa Annamarin kanssa ihastuttavan vapaa-ajan asunnon Lentua-järven rannalle Kuhmoon. Rakennuspaikka valikoitui heidän tulevan kotikunnan mukaan, sillä he ovat muuttamassa vakituisesti Annamarin synnyinkotiin Kuhmoon. Näin tuleva koti ja vapaa-ajan asunto ovat jatkossa lyhyen matkan päässä toisistaan.